Mat. 26:1 Kun Jeesus oli lopettanut kaikki nämä puheet, Hän sanoi opetuslapsilleen:
 
Mat. 26:2 Te tiedätte että kahden päivän kuluttua on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika annetaan ristiinnaulittavaksi.
 
Mat. 26:3 Silloin ylipapit ja kansan vanhimmat kokoontuivat ylimmän papin nimeltä Kaifas palatsiin,
 
Mat. 26:4 ja neuvottelivat kuinka he ottaisivat Jeesuksen kiinni jonkinlaisella petoksella, tappaakseen Hänet.
 
Mat. 26:5 He sanoivat kuitenkin: "Ei juhlan aikana, jotta kansan keskuudessa ei aiheudu mellakointia."
 
Mat. 26:6 Kun Jeesus oli Betaniassa ihotautisen Simonin asunnossa,
 
Joh. 12:2 Hänelle valmistettiin siellä ateria. Martta palveli, ja Lasarus oli yksi niistä jotka ruokailivat Hänen kanssaan.
 
Joh. 12:3 Maria otti pullollisen aitoa kallisarvoista nardus-voidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan,
 
Mat. 26:7 mukanaan alabasteri-pullo täynnä kallisarvoista voidetta, jonka hän vuodatti Jeesuksen päähän Hänen ollessaan aterialla.
 
Mat. 26:8 Sen nähdessään Hänen opetuslapsensa närkästyivät ja sanoivat: "Miksi tällainen haaskaus?
 
Joh. 12:4 Yksi Hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka tulisi petoksella ilmiantamaan Hänet, sanoi:
 
Joh. 12:5 "Miksi me emme myyneet tätä voidetta kolmeen sataan hopearahaan, ja antaneet niitä köyhille?"
 
Joh. 12:6 Tätä hän ei kuitenkaan sanonut sen vuoksi, että hän olisi ollut huolissaan köyhistä, vaan siksi että hän oli varas, ja rahakukkaron hoitajana hän otti itselleen siitä mitä sinne oli laitettu.
 
Mar. 14:6 Mutta Jeesus sanoi:
 
Mar. 14:6 Miksi pahoitatte hänen mieltään? Hän teki hyvän työn minulle.
 
Joh. 12:7 Antakaa hänen olla, jotta hän saisi toimittaa tämän minun hautaamiseni päivän varalle.
 
Mar. 14:7 Köyhiä teillä on aina keskuudessanne, ja te voitte tehdä heille hyvää milloin haluatte, mutta minua teillä ei ole aina.
 
Mar. 14:8 Hän teki parhaansa, sen mikä oli mahdollista hänelle. Hän voiteli minun ruumiini hautaamista varten etukäteen.
 
Mar. 14:9 Varmasti minä sanon teille: missä vain ilosanomaa saarnataankin koko maailmassa, siellä sekin mitä tämä teki tullaan mainitsemaan hänen muistokseen.
 
Joh. 12:9 Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää että Hän oli siellä, ja he saapuivat sinne, ei ainoastaan Jeesuksen takia, vaan myös nähdäkseen Lasaruksen, jonka Hän oli herättänyt kuolleista.
 
Joh. 12:10-11     Niinpä ylipapit päättivät tappaa myös Lasaruksen, koska hänen vuokseen monet juutalaiset menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.
KR38           kronologinen
KR38           aiheittain ryhmitelty
KR38PU       kronologinen
KR38PU       aiheittain ryhmitelty